Vuoristotunnelmissa, sadhun saattelemina

Namaste taalta Pokharan kuvankauniista jarvikaupungista, jota massiiviset Annapurnan vuoret ymparoivat. Onnemme on kaantymassa, siita on selvia merkkeja ilmassa;

* Kuntoni on kohenemassa jalleen, jaksoin vaeltaa melkein 20 kilometria paivan aikana ja tama melko vaativassa maastossa. Ja mika ihanampaa, mahani sallii minun ahmivan naita ihanan maustettuja nepaliherkkuja ja vihreita chileja lautaskaupalla:)

*Tapiola maksoi havyttoman suuren sairaalalaskuni mukisematta!

* Kolmen Nagarkotin vuoristossa vietetyn, aarimmaisen rentouttava paivan jalkeen saapuessamme Kathmanduun, meidat otettiin sydamellisesti vastaan niin hotellissa, vakiokaupassa kuin ravintolassakin. Tuntui melkein kuin olisi saapunut kotiin kun astelimme tuttuun hotellihuoneeseemme ja loysimme kaikki kamppeemme niin kuin olimme ne jattaneetkin. Hienoa!

*Bussimatka KTM:sta Pokharaan meni kuin siivilla, ilman tukalaa tunnetta ja bussi oli siistein nakemani.

* Bussiasemalla livistimme melkein aggressiivisilta hotelliin raahajilta laheiseen ravintolaan, jossa tormasimme " sattumalta" reilunoloiseen hotellinomistajaan, joka kyyditsi meidat halpaan ja viihtyisaan Guest Houseensa. Ja mika parasta, puhdas, lammin suihku on taattu 24 tuntia vuorokaudessa, mika on melko hyvin maassa, jossa 16 tuntia paivittain pimeys sahkottomyys vallitsee.

* Maisemat taalla ovat vertaansa vailla ja tunnelma erittain rento. Tanne voisi jaada ikuisiksi ajoiksi!

RESUMEE: Onnistuimme jattamaaan epaonnemme Kathmandun polyisille, hektisille kaduille ja paasemme toivottavasti jatkossakin nauttimaan Nepalin tarjoamista hienouksista.

Muuta:
Monenlaisia ihmisia olemme jalleen saaneet tavata, joko ohimennen tai hieman pidemman hetken heidan kanssaan jakaen. Yksi mieleenpainuvimmista persoonallisuuksista ikina asteli tiellemme Bhaktapurin uinuvalla bussiasemalla. Nimittain Ananda, Baba Ananda Intiasta. Eraanlainen pyhiinvaeltaja sadhumies, joka heratti jokaisessa ohiinkulkijassa silmiinpistavia reaktioita. Keskustellessamme hanen kanssaan missa vain, joukko uteliaita keraantyi ymparillemme kuuntelemaan. Ananda paatti sitten lahtea mukaamme Nagarkotiin vaeltelemaan ja niin saimme nauttia hanen uskomattomista kertomuksistaan; kuinka han on kiertanyt puoli maapalloa ilman etta koskaan olisi tyoskennellyt paria tuntia pitempaan, hanen kohtalostaan, joka vei hanet nuorena Hawaijille, joka on vielakin yksi hanen maailmankodeistaan, miten helposti amerikkalaiset lahjoittavat hanelle puolet omaisuudestaan hanen antaessaan pari vinkkia mielen puhdistamiseen jne. Ilta vierahti huomaamatta baban seurassa ja sen illan aikana minulle valkeni pari asiaa. Ensiksikin: todellisuudessa han ei ole normaalia ihmista kummempi, vain keskivertoa enemman maailmaa nahneempi. Mutta hanen ulkokuorensa pitkine partoineen ja rastoineen on niin kunniotusta herattava ja muistuttaa erehdyttavasti pyhia sadhumiehia, etta hanen onnistuu joka puolella maailmaa saada ilmainen majapaikka ja murkinaa riittavasti. Ja toiseksi, hanen elamansa on hanen tarinoiden perusteella uskomattoman varikas ja mielenkiintoinen, ettei kukaan voi olla kedehtimatta tai ihailematta tamankaltaista ihmista. Mina ainakin viimeisen auringon laskeutuessa muistelen mieluummin Afrikan savanneja, Intian temppeleita, Nepalin lumipeitteisia vuorenhuippuja ja mita erilaisempia ihmisia kuin vuosikymmenet samoja toimiston seinia ja pomon kyrpiintynytta naamaa. Ja juuri nain taa kyseinen henkilo oli elamansa aikana elanyt. Mennyt sinne minne tuuli on kuljettanut ja matkan varrella kerannyt monen kirjan verran kokemuksia, joilla rikastuttaa kanssamatkaajien maailmankuvaa. Niinkuin han itse sanoi: " Iam a happy homeless with a home everywhere." Hanen historiansa on taynna elamaa, jota kohti minakin aioin pyrkia. Taalla maailmankattoa hieman lahempana tuo paamaara tuntuu olevan jollakin lailla lahempana, helpommin saavutettavissa. Ainakin hetkittain.


P.S. Kokemukseni visuaalisessa muodossa tulevat myohemmin, kunhan saan pari kuvaa valmiiksi.