Susvagatha,
tässä istuskellaan vielä. Huomenaamulla olisi vihdoin se niin kauan odotettu lähtö. Ensin Helsinkiin, josta sunnuntai-iltana koneen pitäisi kaartaa vielä Aasian ilmotiloihin. Minun neitsyysmatkani kyseiseen maanosaan. Vielä puolivuotta sitten en olisi uskonut, että minä olen lähdössä Intiaan. Enkä taida saada skeptistä mieltäni vakuutettua moisesta ennen kuin todella saavutaan Chatrapatti Shivajin lentokentälle.
Kyllähän tämä maa on kiehtonut minua jo kauan, ihan jo pelkästään hengellisen monimuotoisuutensa vuoksikin. Onhan Intia tuhansien, jollei miljoonien jumalten koti.
Ja tietenkin überherkulliset Sabzi Jhalfrezit, samosat ja bhaturat ovat kuuluneet jo vuosia arjen kohokohtiin, enkä millään enää malttaisi mahoineni odottaa varsinaista sukellusta aidon oikean intialaisen keittiön saloihin.
Mutta vasta nyt, lukuisat Intia-oopukset läpikahlanneena, alkaa tälle tytölle pikkuhiljaa raottua tämän maan kulttuurinen rikkaus. Vaikka oikeastaan on hieman hankala ajatella Intiaa yhtenäisenä maana. Jo kielellisen kirjonsa perusteella maa on kuin tilkkutäkki. Kuvitella, että jossainpäin Pohjois-Intiaa voi kävellä päivän aikana usemman kielialueen halki!
Tässä siis pari argumenttia, miksei Intiaa ja suhteellisen huokeita lentoja täältä napa-alueelta vain voi jättää huomiotta.
Ylihuomenna jo luvassa tietenkin täysin objektiivistä faktatietoa itse paikan päältä, Mumbaista.
Nyt menen pariksi tunniksi kyljelleni ja annan Intia-tulvalle jo vallan.
शुभ रात्रि
Freitag, 9. Januar 2009
Abonnieren
Posts (Atom)