Shivan kaupungissa

17.2. Varanasi, Uttar Pradesh

Saavuimme eilen 40 tuntisen junamatkan jalkeen Varanasiin, joka sijaitsee Uttar Pradeshin osnayttanyt olevan enaa minkaanlaista mahdollisuutta. Rahan puutteessa paatimme lahtea katselemaan automaattia, jolloin ihmisjoukossa huomasin, onneksi ajoissa, laukkuni joutuneen erityisen tutkinnan kohteeksi ja vanha nainen lapsi kainalossaan yritti tyhjentaa laukkuni taytelaisen sisallon. Pettymyksen ja vihan maku suussa emme keksineet muuta kuin etsia kaupungin ainoa putiikki josta voisimme ostaa olutta kiskurihintaan huuhdelleksamme pahan maun suustamme. Tama tapahtuma ei tietenkaan saa tapahtua julkisilla paikoilla, koska alkoholi on tabu hindujen keskuudessa. Kumma kylla iltaisin nama putiikit tunnistaa kaduille ylettavaltiossa, PohjoisIntiassa. Varanasi on jalleen ihan erilainen kokemus satoine asiakkaistaan tappelevineen rikshakuskeineen ja veneretkia pyhalla Gangesjoella tarjoavine laumoineen. Nain siis verrattuna etelaintian suht jarkirajoilla tyoskentelevineen ihmisineen. Eika Keralassa lehmakaan ole enaa pyha, vaan ravintoloiden menulistoilla komeilee kymmenet Beef vaihtoehdot nalkaisten saatavilla. Eika vain turisteille. Vahvistuksen epailyimme saimme kuulla paikallisten suusta. Varanasi on ennen kaikkea kaupunki pyha Shivan kaupunki, yksi tarkeimmista pyhiinvaelluskohteista, jossa uskovaiset voivat paasta synneistaan sukeltamalla Gangajoen virtauksiin. Ja ennenkaikkea terveydestaan. Tassa joen uomassa pesii miljoonia kolibakteereja, unohtamatta lehmien, vuohien, kulkukoirien ja ihmisten jatteita. Mutta kaikesta tasta sahellyksesta ja pyhasta lannasta huolimatta vallitsee taalla aivan ainutlaatuinen tunnelma. Iltaisin auringon laskiessa voi istahtaa kuuntelemaan ilmassa leijuvia mantraresitaatioita ja katselemaan pyhien Sadhumiesten johtamia seremonioita. Jopa Matka Maailman ympari piirretysta mieleeni painunutta ruumiiden polttoa paasee todistamaan parilla naista kahdeksastakymmenesta Ghateista, portaikoista. Taalla siis riittaa koettavaa, jos ei anna naiden jatkuvien "Boat, ma'am, Hashis, Rikshaw, ma'am hello ma'am"- huutojen ahdistaa ja pilata hetkea.

Ikava kylla tanaan ei ollut jarkin onnistunut paiva. Mauttoman ja kalliin aamupalan jalkeen suuntasimme kulkumme joen varrelle istuskelemaan ja pohtimaan mika mahtaisi olla paras keino koluta tata kaupunkia. Tata mahdollisuutta ei kaiken maailman kauppiaat meille suoneet vaan saimme seuraamme milloin kenetkin, jolla oli tietenkin vain parasta mahdollista tarjolla, edullisimpaan mahdollisimpaan hintaan, tottakai. Pakenimme paikalta, mutta suklaata, koulukynia ja rahaa vailla olevat lapsukaiset tarrautivat meihin kiinni, eika omaan rauhaan yvista jonoista, joissa miehet tapinoissaan eivat malttaisi vuoroaan.. Intiassa yleisesti alkoholi on erittain vaikeasti saatavilla, eika ravintolat VIRALLISESTI tarjoile alkoholia missaan muodoissa. Ravintolan, jossa janoiset tyydyttavat tarpeensa tunnistaa joka poydalla sijaitsevasta teekannusta.

Nalan jalleen hiipiessa ja nepalin momot, taikinanyytit, silmissamme marssimme ravintolaan, josta tiesimme momoja saavamme. Ei tietenkaan, tanaan ei ole momopaiva, joten jaimme momoitta ja pettymyksen karvas maku suussani vain suureni. Katsoimme parhaaksi palata hotellinhuoneen suojiin, jossa yllatykseksemme hotellihinnassa kipeasti nipistava lammin vesi ei tuonutkaan helpotusta monen viikon kuuman suihkun tarpeeseemme, koska boileri vessamme oli unohtunut rakennusvaiheessa asentaa. Kokopaiva meni siin ainoastaan suunnattomaan palyilyyn ja hermojen narskutteluun. Intia on luonnetta kasvattava kokemus, sen opimme jalleen kantapaan kautta.

Onneksi Intia ei ole vain kaikkea edella kuvaamani. Ei todellakaan. Etelassa vietimme viimeisen viikkomme Kumilyn ihanan vehreissa ja rauhoittavissa maisemissa, eika edes epaonnistunut tiikerin bongaus operaatio latistanut mielialaamme. Tutustuimme upeisiin ihmisiin, joiden kanssa vaihdoimme kokemuksia ja jo edellisessa viestissa mainitsemani tonttitarjous kytee nyt mielissamme. Etelaintiaa muistelen nyt jo kaiholla, vaikka uusia elamyksia kertyy taallakin joka hetki. Etenkin aamujen kohokohta, idlit(riisikakut) ja dosat(riisiletut) ovat kaipaukseni kohteena. Jos akkipaata pitaisi etelaa ja pohjoista verrata, luulenpa etta etelaintia oli pehmeampi tapa laskeutua tahan systemaattiseen kaaokseen. Pohjoinen on huomettavasti koyhempi ja sen huomaa turisti ei vain kerjaajien maarassa, vain myos elannostaan kamppailevissa tyolaisissa, jotka tietenkin yrittavat hyotya matkalaisen heidan silmissaan paksuista lompakoista jokaisella mahdollisella ja mahdottomalla tavalla. Etelassa tormaat kylla samaan ilmioon, mutta et niin useasti etka niin harskilla tavalla kuin taalla.

Toivottavasti huomenna saamme nauttia paremmasta karmasta, jonka toivon mukaan kymmenella rupialla ostamamme, Gangesin virroille lahettamamme seremoniakynttila meille suopi.

Keralan kauneudessa

Jalleen tulee hiukka lyhkanen postaus. Rupesin vain kertomaan ongelmastani. On nimittain niin, etta olen loytanyt unelmieni paikan ja juuri sellaisen hedelma-mausteviljelman josta en ole uskaltanut edes kunnolla unelmoida. Tanaan meille tehtiin tarjous moisesta mahdollisuudesta jaada tanne ja ryhtya viljelemaan kardemummaa, pippuria, neilikkaa, munahedelmia sun muita eksoottisia hetelmia. Ja opaskin loytyisi, jottei seisottaisi peukalo suussa ensimmaista puolta vuotta. Mutta ei se maa taallakaan ilmaista ole, valitettavasti. Nyt mietimme kuumeisesti mista rahat. Kavimme varmuuden vuoksi heti lottoamassa. Sielta voisi tulla se ensimmainen kolmannes mausteprojektiimme. Jannittaa jo. Miksen ole rikas? Miksen sattumoisin satu omaamaan paksua tukkua rahaa tililla, jottei moiset sivuseikat vaivaisivat mieltani?
Siis olemme Kumily nimisessa kylassa, Keralan puolella ja Tamil Nadu kurkistaa vuorineen tanne puolen. Vieressa tiikeri-reservaatti, jonne huomenna olemme menossa bongaamaan noita raitaisia otuksia, jotka harmittavasti taalla ovat vahenemaan pain. Ja ymparilla vihreaa, silmankantamattomiin vihreaa. Ja vuoria, palmuja, banaanipuita, ananaksia, papayjoita. Koko paikka on jotenkin ihan liian ihana ollakseen totta. Ja nama ihmiset ovat niin avuliata, ystavallisia. Hmm, voikun voisi jaada tomaattihedelmapuiden katveeseen filosofoimaan. Ja ehka hiukan myos hikoilemaan.

Hampin tunnelmaa 23.-27.1

Paivitysongelmia

Vanakkam taalta Tamil Nadun osavaltiosta!

Tuon edellisen tekstin kirjoitin jo viikko sitten Hampissa, joten tassa valissa on taas ehtinyt sattua ja tapahtua. Postasin tuon viestin vaaraan blogiin ja olin jo unohtanut etta varsinainen blogiyritykseni sijaitsee taalla..Nain tama Intia sekoittaa paan.
Taman hetkinen sijaintimme on vuoristokaupunki Ooty, joka on yllattanyt meidat kauniilla vehreydellaan, ymparoivilla vuorennyppyloillaan, aidosti(ei rahaa odottavilla) ystavallisilla ihmisilla ja erityisesti kylmyydellaan. Kolme viikkoa on saanut hikoilla aamusta iltaan, mutta taalla tarvitsee auringon laskeuduttua todellakin kaivaa villasukat ja huivit esiin. En siis onneksi ole kantanut ja kironnut villaisiani turhaan koko matkaa:) Taalla muuten pitivat brittikolonialistitkin majapaikkaa lampohalvauksen pelossa.
Eilen vaelleltiin ymparistossa tarkoituksenamme valloittaa yksi noista monista vihreina loistavista vuorista, mutta saatiinkin yllatyskutsu intialaiseen kotiin. Vai miksi sellaista pahvista, puusta ja savesta kyhattya majaa pitaisi kutsua.. Tottakai se oli niiden erittain sydamellisten ihmisten koti, mutta tuntui vaan niin oudolta, kun ei siina tilassa mahtunut juuri kaantymaan.
Joka tapauksessa meille tarjoiltiin tuota kaikkiin vaivoihin auttavaa kansallisjuomaa eli chaita, ja meista oltiin erittain kiinnostuneita. Talon vanha rouva kaiveli kaikki vanhat kuvansa esille ja siina yhdessa rupeteltiin niita naita, valilla elekieleenkin turvautuen. Mutta koko perheesta parhaiten englantia taisi juuri tama herttainen mummeli, joka viela meidan lahtiessa siunasi meidat ja matkamme, huulet vapisten. Todella liikuttava kohtaaminen. Taytaa sanoa etta intialaisten maine meinasi meidan silmimme jo menna, kun Mysoren kaupungissa meita huijattiin, pilkattiin ja vaheksyttiin yhden paivan aikana moneen otteeseen. Jopa eras hindu-pyhiinvaeltaja alkoi rayhaamaan meille, kun kieltaydyimme kohteliaasti hanen tarjoamastaan sokeriruokomehusta! Intia osaa olla NIIN vasyttava ja raivostuttava valilla, mutta sitten tulee taas hetkia, tai ihan vain hurjan herkullinen samosa katukauppiaalta, joka pelastaa koko potin.

Huomenna matkaa jatkuu vielakin korkeammille vuorille pukspuks-junalla kohti Munnaria. Olisin kylla voinut viela jaada tanne, mutta aika on kortilla, jos viela Nepaliin aiomme.

Tama talla kertaa, pitaa kiirehtia ihailemaan auringonlaskua ja ostamaan ananaksia ja granaattiomenoita torilta ennenkuin kauppiaatkin lahtevat koteihinsa:)

Pikaisiin kuulemisiin(intialaisittain)!

ja viela pari

Intiakuvia-vihdoinkin!