Incredible !ndia

Nyt lahtee paa!!! Kirjoitin juuri tunnin ajan tekstia ja nyt se h*****n teksti on haipynyt ties minne bittitaivaisiin. Ja tama paanirtoamistapahtuma vain pienen harmittoman sahkokatkon takia, jotka kuuluvat taalla normaalin paivan kulkuun. Eivatka ne ole tahan mennessa saaneet minua pois tolaltaan, ei edes vaikka olen joutunut kaymaan sokkona suihkussa ja joutunut suosiolla jattamaan jannittavan kirjan luvun kesken. Mutta nyt harmittaa, ja paljon.

Tarkoituksenani oli paivittaa ensimmaista blogiani hiukan useammin, kuin miten nyt on paassyt kaymaan, mutta minulla on pari erittain uskottavaa syyta moiseen. Ensiksi; kahden ensimmaisen Mumbai-paivan ja jonkinmoisen kulttuuriyliannoksen jalkeen kehoni ei jaksanut pysya vauhdissa mukana ja vajosi ns. intian kuumeen kouriin paljoakaan vastaan pyristelematta. Myos neitsyysmatkamme Intian kuuluisilla rautateilla kohti Goaa meni minulta suurimmalta osin sivu suun. Matkanteko junassa oli erittain miellyttavaa, jos ajattelee, etta kuumetta oli aika reilusti eika jalat oikein ottaneet kantaakseen. Kaikesta huolimatta matka oli piittkaa ja uuvuttava, joten jouduin katkeytymaan hotellin varjoihin kolmen paivan ajaksi keratakseni voimia ja kohdatakseni Goan paakaupungin Panajin kaaoottisen liikenteen ja paatahuumaavan kuumuuden. Panajista ei muuten mitaan erityista sanottavaa, muutakuin Our lady of Immaculate Conception-kirkko oli vitivalkoisine seinineen, palmujen ymparoimana hieno naky kuluneiden ja hamahakin seittien alle peittyneiden hotellin seinien jalkeen. Popot ulos hikoiltuani mieleni ja sieluni huusivat( ja lujaa) uusien kokemusten ja muidenkin makujen kuin banaanien ja tiikeri-keksien tarjoamien makuelamysten peraan, joten pitkastyttavilta vaikuttavat netti-kahvilat eivat olleet ensimmainen kohteeni. Mutta nyt maltoin mieleni (jo toista kertaa tanaan) istahtaa aloilleni ja uhrata pari tuntia tahan urakkaan. Kello on kolme iltapaivalla ja paiva kuumimmillaan. Tai itseasiassa vuorokauden kuumin aika kestaa noin kellonkierroksen, joten pari tuntia vahan vahemmalla hikoilulla ei ole pahitteeksi.

Tuntuu hassulta, etta olemme vasta kaksi viikkoa poissa Suomen talvi(masismasis)-maisemista. Aika kylla huruuttelee vahintaankin samaa kyytia kuin ohitse surisevat rikshat kelta-mustina otokoina, mutta yhdessa paivassa ehtii nahda, kuulla, maistaa ja haistaa niin paljon uutta, ettei samaan paase edes puolessa vuodessa kotikulmilla pyoriessa. Tama on ainakin ensimmainen vaikutelma tasta ajasta. Sijaintimme on perjantaista saakka ollut Hampi, pyha temppelikaupunki Karnatakan-osavaltion pohjois-osassa. Alueen temppelit, paikoittain erittain raunioituneet, ovat peraisin 1300-luvulla hallinneen Vijayanagar-valtakunnan loiston paivilta. Nama temppelit eivat tarjoa mitaan tavanomaista temppeli-vierailua. Naita useamman kymmenen neliokilometrin alueelle sijoittuvia temppeleita ymparoi mita henkeasalpaavimmat maisemat. Jattilaiskokoisia kivi-ja vuoristomohkaleita joka puolella. Ennenkokematonta. Tunnen itseni pieneksi hiekkamuruseksi sorakasassa naiden mahtavien historian jaanteiden ja luonnonvoimien mullistuksien keskella. Hampi sailyy ikuisesti mielessani. Monestakin syysta.

Pienuuden tunteesta viela. Se tunne valtaa usein tassa maassa, kun joutuu sulutumaan ( lahes kirjaimellisesti) valtaviin ihmis-ja elainmassoihin.Vaikka minun albiino ihonvarillani ja jo hiukan harmaantuneilla blondikutreillani olen kerannyt jo usempien koululaislaumojen ja takalaisten parvien katseet ja joutunut pariin kertaan torkean valokuvauksen kohteeksi,(kylla, ilman etta minua olisi etukateen siita varoitettu) taalla tajuaa itsensa voimattomuuden historian ja elaman suurten kysymysten edessa. Liian moneen kertaan kuultuja Intia-kliseita, mutta niin paikkansapitavia.

Ennen Hampin huumaa vietimme pari paivaa paratiisimaisilla rannoilla Gokarnassa, jotka olisivat todellakin olleet kuin jokanaisen ja miehen paivaunista, jos kymmenet israelilais- ym. matkaajakumppanit eivat olisi viela suunnistaneet paahtamaan ihoaan uskottavamman variseksi ja huumaamaan paataan puhtailla luonnontuotteilla. Naistakin surullisista faktoista huolimatta ne pari paivaa olivat NIIN rentouttavia ja kauan kaipaamani meren pauhu sai sydameni sykkimaan yha kiivaammin. Mutta tuo samainen pauhu herattivat myos pelon tunteita, koska ne metriset rantaa piiskaavat aallot toivat jostain kumman syysta elavasti mieleen tsunamin kauhukuvat. Noilta seuduilta loysimme kuin loysimmekin unelmabeachimme. Mutta sen nimea en aio julkaista. Jokainen niilla nurkilla pain palyileva loytakoon itse unelmansa.

Kertauksen vuoksi listaan jo vahan taaksejaanytta eli koettu ja selvitty on:

~ yksi kuumeinen, mutta kaunis junamatka 2AC-luokassa(me hiton feikkiporvarit)

~ kaksi erittain hikista, useamman tunnin tunnelmallista bussimatkaa

~ noin 700 polyista kilometria

~ pari vauhdinhuumaista rikshaw-ajelua

~ maarittelematon maara nalkaisten lehmien ja koirien saalittavia katseita

~lukemattomia uusia, elamani parhaisiin lukeutuvia makuelamyksia

~ useampi ei nisakkaisiin kuuluva kutsumaton hotellivieras

~kahdeksan henkiin virvoittavaa kylpya Intian valtameressa

~ nelja kuumaa suihkukertaa

~ hurjan monta kiinnostunutta, "Whats your country?", "How do you like India ma`am?" kysymyksiin pakahtuvaa intialaista

~tuhansia yli-innokkaita eri tuotteiden ja palveluiden tarjoavia wallaheita

~ liian paljon vastaantulleita " wanna be a real Indian traveller"-henkista matkaajaa

~ ei yhtaan :) kuulopiiriini sattunutta suomalaista

~ yksi(!) romminhuurteinen iltama muiden backpackereiden kera

~ uskomaton maara ennenkuulumattomia ahaa-elamyksia, kuten "Shoppailukin voi olla tooosii kivaa!", "lansimainen vessa ei ole hienoin keksinto", " 40 rupiaa ei ole yhta kuin 40 rupiaa" jne.

~ ainoastaan yksi bed bugsien valloittama sanky

~ ja miljoonia moskiittoja, jotka ovat potentiaalisia sankyyn kaatajia ja jotka tallakin hetkella saavat pienen Merja-rukan havahtumaan ShantiShanti-unestaan JA jotka verenhimossaan pakottavat taman tyton odomisoimaan (ihanan tuoksuinen, addiktoiva hyttyskarkoite) itsensa NYT!

Toivottavasti kuulemme pian jalleen reissustamme:) Seuraavalla kerralla taytaa kertoa, kuinka haastava ja aikaavieva operaatio on intialaisen tien ylittaminen.